lauantai 25. helmikuuta 2017

Oman Käden Jälki

Hiivinpä jälleen mökille. Etätöihin. On tullut usein todettua että Hanhiniemi on paras paikka tehdä töitä. Todetaan jälleen. To-Do -lista tyhjenee ja ajatukset on virkeitä. Kukaan ei häiritse. Kolmeen päivään en kyllä sitten nähnytkään ihmisiä. No okei, mökkitien ja -pihan auraaja pyörähti torstaina illalla tontilla ja linkosi lumet kulkuväyliltä. Lunta oli tullutkin. Oli mitä lingota. 






Toki mökkivisiitin tarkoituksena oli myös sutia vuorilautoja työpäivien päätteeksi. Ensimmäisenä iltana sutiminen oli todella pahasti hakusessa. Jälki oli kaukana siitä mitä sen piti olla. Aamulla kävin sitten kurkistamassa miltä näytti ja eipä jälki ollut yön aikana parantunut. Lisäksi värisävy oli myös liian vaalea. Laskettelin kirosanoja. Jokusen. Motivaatio ihan hakusessa. Ummikko. 

Testiksi vetäisin yhteen vuorilautaan toisen kerroksen maalia (Tikkurila, Paneeli-Ässä) ja näytti jo paljon paremmalta. YHDEKSÄNNEN laudan kohdalla alkoi rytmi ja tapa toimia löytyä. 

Samalla kun homma alkoi rullaamaan, kasvoi myös motivaatio. Opin sudin oikean kosteuden ettei tule valumia. Vuorilaudan kantit todella hankala (minulle) saada tehtyä hyvin, mutta alkoi jälki olemaan niidenkin kohdalla jo melko sopivaa. Timpuri saa sitten piilotella huonompia versioita sellaisiin paikkoihin ettei sieltä huonot kohdat juuri erotu.

Vuorilautoja on 52 kpl ja kukin kuutisen metriä pitkä. Jokainen suditaan kahteen kertaan. Sutimista kertyy kaiken kaikkiaan 624 metriä. Päälle katto- ja lattialistat. 

Ensimmäisen sutimiskerran jälkeen annan lautojen kuivua yön yli ja sitten sudin toiseen kertaan. Tämä jälkeen uusi setti käsittelyyn ja saa taas kuivua seuraavaan iltapäivään. Yhtä aikaa on kuivumassa noin 15 lautaa. Kuivaustilat on rajalliset. Tässä menee kauan aikaa kun muutaman tunnin päivässä tuhertaa.

Päivät venyy

Vuorilaudan mallailua seinän sävyyn (yksi käsittelykerta)

Vasemmalla kaksi kertaa käsitelty.
Oikealla yhden kerran.
Keskellä käsittelemätön.

Lämmittelin iltaisin sutimisen jälkeen saunaa ja tuijottelin järvelle tyhjää maisemaa. Tuli napsahteli kiukaassa. Loi valoa. Ja lämpöä. Lisäilin puita. Saunan tuoksu. Puusaunan. Maailman parhaan saunan. Makkarat kiuaspussiin. Nelisen reilua kauhallista vettä kiville. Seminapakat ja todella kosteat löylyt. Juuri niinkuin sen pitää olla. 

Minimalisesti valoja. Kiuasvalot himmensin minimiin ja sammutin kaikki muutavalot. Tuli toi saunaan oman valonsa ja tunnelmansa lasiluukun läpi. On jotenkin sellainen muistikuva että olen fiilistellyt tunnelmia kirjalliseen muotoon blogissa aikaisemminkin. Sori. 

Saunassa puhdistuu fyysisesti. Saunaa lämmittäessä henkisesti. Parin tunnin ajan voi tuijottaa tyhjyyteen ja ajatella. Tai olla ajattelematta. Yleensä rouva on saunamaatuskana. Nyt minä saunamajurina. Maatuska ja majuri.

Saunatupa.

Talvinen sauna ja roskalavarappuset.

Kiuas ja kiuasvalot.

Suihku ja suihkuvalot.

Viikonlopuksi saapui sitten rouvakin maisemaan. Sateen jälkeen aurinko. Matkassaa tietty mutkia. Probleemia auton kanssa. Pikahuolto. Lahdesta tuli viesti - matka jatkui. Puita kiukaaseen. Kolme päivää yksin oli liikaa. Oli yksinäistä. Kolasin pihan. Sytytin lyhdyt. Kävin kyttäilemässä valoja. Joko näkyisi. Odoteltiin jo kuumissamme - sauna ja minä. Valot. Viimein näkyi ajovalot pihasuoran päässä. Heilutin häntää. Puheripuloin - en ollut puhunut silmästä silmään kenenkään kanssa kolmeen päivään.

Ajovalot mökkitiellä.

Saunottiin. Vaihdettiin kuulumiset. Hyvissä ajoin nukkumaan. Aamupala aikaisin. Järvelle kävelemään. Aurinkoon. Koskemattomaan hankeen. Nähtiin kauempana pari moottorikelkkaa. Kalastajia. Otettiin suunta sinne. Lähtivät ennen kuin heidän luokse ehdittiin. Jäi arvoitukseksi keitä olivat. Olisi vähän kyselty kuinka kalaa tulee. 

Pysähdyttiin tauolle pienen pienelle saarelle. Selkä tuulta ja kasvot aurinkoa päin. Imeskeltiin parit Mynthonit. Jatkettiin matkaa. Tarvottiin umpihangessa mökille ja napattiin sisältä roskalautoja kainaloon ja tehtiin nuotio. Makkara tirautti ylimääräiset rasvat hiillokselle ja loput syötiin. Mausteena karsinogeenia ja sinappia. Otin muutaman ruokalusikallisen yrttejä pullon suusta. Yrtit ja nuotio lämmittivät. 

Kyyvesi, Kyyveden koskematon umpihanki ja Kyyveden talvinen aurinko pistivät taas parastaan. Onnellinen päivä. Onnellinen talvimökkeilypäivä.

Mökki järveltä.

Koskematon Kyyveden hanki.

Mielensäpahoittaja ja Mynthon-rasia taskussa.

Mielensäpahoittaja rötähousuissa.

Mynthon.

Yrttejä.