lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kevään äänimerkit

Tontilla kävi eilen koira. Leppoisin koira jonka olen koskaan tavannut. Koiran mukana tuli perhe. Toinen rakentajaperhe. Mukava keskusteluhetki. Kiva vaihtaa kuulumisia. Miten kenenkin projekti on edennyt. Millaisia haasteita ollut, millaisia onnistumisia. Terapeuttista. Herätyksellistä. Olen joissain asioissa (turhan) nipo. Siis joissain. Ennen varmaan kaikessa. Pienimmät lapset ovat alkaneet olla sitä mieltä että "iskä ottaa nykyisin aika rennosti". Ehkä se on sitä että neljän lapsen kasvatustyö alkaa taittumaan ylläpito- ja tukivaiheeseen. Toki pienin vielä neljännellä luokalla joten jokunen tiukempikin "keskusteluhetki" ja "ohjaustuokio" vielä on edessä.

Se nipotus. Jotkin asiat ovat painaneet tontilla mieltä. On ollut loputon prosessi opetella sietämään eloa sekasorron keskellä hakien tukea ajatuksesta että joskus täällä on valmista, sitten kaikki on kohdallaan ja omilla paikoillaan. Ihan kaikkialla rautavihtrillikäsittely ei tuottanut sotilaallisen jämptiä väripintaa. "Mutta niinhän sen pitää olla." Näin siis mulle sanottiin. "Noinhan sen kuuluukin olla." Taas mulle sanottiin. Kuuntelin. Ajattelin. Keskustelu ympärillä vaihtui hetkeksi taustahälyksi. Katsoin hirsiä. Hyvältähän ne näyttävät. Just noin.

Miten joskus silmien avautuminen voi johtaa mielen avautumiseen. Jos lapsien havainnot rentoutuneemmasta otteestani pitävät paikkansa niin, ehkä voisinkin alkaa lopulta kasvattamaan itseäni ja sietämään hiukan enemmän "oman käden jälkeä". Ehkä jonain päivänä minäkin katselen maailmaa tontilla vierailleen leppoisan koiran silmin. Rennosti.

Tontille tuli vieraita. Minä esiinnyin rakentajana.

Kiirastorstaina ajeltiin tontille. Minä pienten kanssa edeltä. Ruuhkassa. Ei haitannut. Kaikki oli mukana. Paitsi puhelimen laturi. Tietysti kotona. Luottokortteilin uuden Mikkelistä. Soviteltiin yhdet kumpparitkin mukaan. Tytölle. Mökkikumpparit. Kotiin pitää saada toisenlaiset. Aha.

Hanhiniemen kardinaali pölläytti kiukaan hormista valkoiset savut mökkisaunan syttymisen merkiksi kello 19:20. Tunti tuosta hetkestä pölläytti rouva WhatsAppiin viestin "L". Kirjain "L" on meidän sisäistä koodistoa ja tarkoittaa "lähden". 

Ylläpidin tulta. Ruokin pieniä kiuasmakkaralla. Kyttäiltiin tielle. Auton valoja. Koska näkyy. Hiukan jälkeen 23:00 taittui valot maisemaan. Rouva perillä. Saunaan. Vapaus. Vapautta on mennä saunaan kun huvittaa. Kun siltä tuntuu. 

Pitkäperjantaina pienet touhusivat jäällä. Säbäpalloa ylämummoon. Ilmaveivitreenejä ja karkkiövereitä. Nieriä savustuspöntössä. Poltettiin taas hiukan risuja ja roskalautoja. Paistettiin makkaraa. Vaahtokarkkeja. Paitsi minä. Keskityin Hanhiniemen ensimmäiseen Talviklassikkoon. Ei pelistä mitään tule karkkipallo mahassa. Rouva lämmitti saunaa, minä pieniä. Psyykkasin rääpäleitä ottelua varten ja horjuttelin heidän hermokontrollia. Uhkasin antaa pari kunnon pommia jos maalin eteen tulevat. Ei jäänyt uhkailuksi.

Mulla toimi kädet tänään pehmeästi (1+4) ja rouva painoi pöytäkirjaan tehot 4+1 ja oli kyllä ottelun MVP (Most Vicious Player). Ottelu päättyi nyt sopuisasti 5-5. Jätettiin voittomaalikilpailu ampumatta. Ensi vuonna pelataan ratkaisuun asti. 

Tankkausta ennen Talviklssikkoa.

Pienet ymmärsivät Talviklassikon tärkeyden ja
menivät harjoittelemaan
Maalissa tänään Pekka Rinne.

Pienet punoo juonia - minä kuulolla.

Rouvan fileoima ja savustama
nieriä on parasta.

Äänimerkit. Keväiset äänimerkit. Kyllähän mökkeilyn parhaita puolia on kohdata luonto eri vuodenaikoina. Silloin kun luonto värittää taivasta revontulin tai auringonlaskuin. Kun luonto pullistelee lihaksiaan ukkosin ja myrskytuulin. Viime yönä mentiin niemeen. Siihen niemeen jossa kesällä katsotaan yötöntä yötä ja kuinka aurinko ei pääse horisontin taakse piiloon kuin vaivoin. 

Oltiin niemessä hiljaa. Luonto ei. Keväiset jäät tarjoilivat kuuntelijoille etäiseltä tykistötulelta kuulostavan keskeytymättömän kumean paukkeen. Välillä jäät rasahtivat aivan jalkojen juuressa. Vaikuttavaa. Kyyvesi pisteli taas parastaan. Pettämätön lumoaja.

Luonto tarjosi tänään aamulla toisenkin keväisen äänimaiseman. Teeret soitimella. Teerien omat Talviklassikot - tai paremminkin Kevätklassikot. Tuota ääniraitaa onkin odotettu. Viimein se tuli. Tänäkin keväänä. Itse teeristä ei havaintoa. Jossakin ne taistelivat. Koiraat paremmuudestaan. Naaras katsomossa. Vahvin voittaa ja parittelee. Sellaista.

Kuuntelin soitimia ulkona hetken. Hiljaa. Kylmä. Sisälle. Sisälle rapistelemaan näppäimistöä. Yritän rapistella hiljaa etten herätä. Salaa toivon että joku heräisi. Kaveriksi. Seuraan tarkasti jokaiset käännähdykset. Josko joku nousisi. Ei nouse. Unet jatkuu. Keitän kahvit. Katselen ikkunasta punarinnan ja talitinttien askareita.

Katselen aamua. Kirjoitan. Muut nukkuu.


Tontilla ei ole viime aikoina tapahtunut mitään rakentamiseen viittaavaa. Paitsi että minä olin työhousut jalassa muutaman tunnin - tekemättä töitä. Nyt (=taas) vain oltiin. Melko laiskaa.