sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Risuja ja rapuja

Jälleen lauantai tuli ja jälleen lauantai meni. Taas tiedossa tonttikäynti. Logistiset haasteetkin saatiin lopulta kuntoon. Haastetta tuli yöllisen puhelun muodossa ja rouvan pitikin sitten mennä aamulla töihin sen sijaan että olisi mennyt Tuiken kanssa jalkapalloturnaukseen. Saatiin Tuikelle kyyti ja minun ei sitten tarvinut lähteä enää Toivon peliharjoitusten jälkeen kuskaamaan Tuikea. Toivo hallille, itse aamukahville huoltoasemalle ja sitten pelejä katsomaan. Jäähallikäynnin jälkeen kotiin Arnoldsin kautta ja... tontille.

Toivo #25

Vakaa aikomus oli siivota vielä tonttitien reunaa, mutta alkoikin sitten kehtoittaa (kehtoittaa = ei huvita) se homma, joten raivailin rannalta puiden alaoksia. Suurin osa noista puista on periaatteessa kaatouhan alla, mutta minua hiukan häiritsi se ryteikkö koska sen "ansiosta" ei rantaa oikein hahmottanut kunnolla. Nyt pystyy paremmin pyörimään rannalla ja katselemaan kuvitteelliselta saunan paikalta millaisia maisemia saunanikkuna sitten tarjoaisi mistäkin rakennuspaikasta.

Matkamusiikkina Laura Pausini
Siinä oksistoja raivaillessa ja saunan paikkaa hahmotellessa alkoi hiukan hahmottumaan oleskelulaiturin muoto ja tekotapa. Rantaa täytyy hiukan raivat kivistä ja kasata rannalle ja käyttää niitä hyödyksi kun kiinteä laituri tehdään. Vesi on laskenut jotakuinkin 30cm keväästä. Täytynee keväällä yrittää löytää huippukorkeus ja haastatella hiukan paikallisiakin. Rannasta on kylläkin hahmotettavissa missä vesi yleensä korkeimmillaan on.

Näkymä järvelle.

Kohti niemen kärkeä

Viereinen niemi.

Niemi länsirajalta kuvattuna.

Tontilla ehdin olla kolme tuntia ja sitten taas kotiin. Pikasauna, pikaolut, pikasuihku, pikapukeminen ja pikaisesti naapuriin ravut kainalossa. Istuimme tunnelmallisessa valaistuksessa ulkona ja nautimme ravuista sekä juomista. Sunnuntai on lepopäivä. Sohvapäivä. Formulapäivä. Pizzapäivä. On todella mukavaa olla vaan. Antaa lupa laiskotella. Hiukan mieltä painaa että pensasaita pitäisi leikata. Olkoon. Kaksi pientä kävi jalkapalloharjoituksissa. Isoin kävi kotona yöpymässä ja oli sunnuntaina kaupalla töissä. Jesperin kummi oli kylässä ja Tuikella oli kaveri yökylässä. Kaikissa makuuhuoneissa oli vieraita yökylässä - onneksi ei sentään meidän makuuhuoneessa.

Löysä työmies taukoilee ahkerasti.


Perjantaina tavattiin taas uusi arkkitehtiehdokas. Oikein mukava tapaaminen. Ensi viikolla pitäisi saada hiukan tarkempaa hinta-arviota projektista hänen osaltaan. 

Toivottavasti tämä Laura Pausinin Il Mio Sbaglio Più Grande -kappale ei ole nimensä muodossa enteellinen tälle projektille. Tähän sitten hymiö.


= = =