maanantai 30. marraskuuta 2020

Joulu tuli - lopputarkastus päätökseen

Se on siinä. Leima. Paperissa. 

Joulupukille kirjoittaminen auttoi ja lahjan sain ennen joulua., eli Loppukatselmuspöytäkirja on sähköpostissa ja Lupapisteessä kaikki kunnossa.

Rakennusvalvonnan tarjoaman pitkän lopputarkastusmatkan aikana olin yhteydessä myös Lupa- valvontajaoston puheenjohtajaan. Ymmärrän että ko. henkilö ei ehkä puutu nippelitason asioihin (kuten mun "leimaan") mutta halusin vapaa-ajan asukkaana tuoda huoleni rakennusvalvonnan hitaudesta julki.

Saamani "nollavastaus" oli osafaktoiltaan varmasti oikea, minullekin kerrottiin sähköpostitse että kahdeksasta rakennustarkastajasta kolme on irtisanoutunut. Irtisanoutumisten taustat eivät minulle kuulu, enkä nyt usko että tänä syksynä tapahtuneet irtisanoutumiset ovat se juurisyy miksi loppukatselmuksen jälkeen hyväksynnän saaminen on kestänyt, kestänyt ja kestänyt.

Lupa- ja valvontajaoston puheenjohtaja pyysi minua olemaan puhelimitse yhteydessä rakennusvalvontaan ja kertomaan tilanteeni. Sinne tietysti olen ollutkin vastaavan mestarini toimesta useasti jo yhteydessä. No, soitinpa sitten kuitenkin. Puheluihin ei vastattu. Jätin vastaajaan viestin ja laitoin perään sitten vielä sähköpostia. 

Loppukatselmuspöytäkirja tuli sitten sähköpostiini puolessa tunnissa.

Julkisuudessa on jonkin verran keskustelua ollut Mikkelin rakennusvalvonnasta ja ainakin noista seuraavista kuvakaappauksista saa tällainen ummikko rakennuttaja vaikutelman, että pitäkestoisten prosessien taustalla on jotakin muuta kuin "nyt on vaan sattunu ihmisiä irtisanoutumaan" -tyyliset selitykset.

Lähde: Länsi-Savo 27.9.2020
Lähde: Länsi-Savo 27.10.2020
Lähde: Länsi-Savo 9.11.2020
Lähde: Ristiinalainen 9.11.2020

Lähde: Länsi- Svo 28.11.2020

Rakennusluvasta maksoin 1936,46 €. Rakennuslupaan kuuluu mm. lupa rakentaa, viranomaistehtäviä sekä myös lopputarkastus. Voi kyllä aiheesta hetken uhrata aikaa ajatukselle, että millaisen vastineen rahalle sain todella pitkäksi venyneen lopputarkastusprosessin muodossa. 

Rakennusluvan hintaan kuuluu myös lopputarkastus. Voisiko tämän kulun eriyttää lupamaksusta kokonaan siten, että korvaus lopputarkastuksesta maksetaan vasta sitten, kun lopputarkastus on suoritettu? Samalla voisi myös miettiä prosessin kehittämisestä siten, että rakennusvalvonta sitoutuu antamaan päätöksen 30 vuorokauden (1 kk)  kuluessa lopputarkastuksen suorittamisesta. Tai vaikka 90 vuorokauden (3 kk) kuluessa - ihan sama, kunhan rakennuttaja tietää edes jonkinlaisen aika-ikkunan, eikä ole loputtomilta tuntuvien lupauksien kahleissa. 

Ehdotus tavaksi toimia:
  • rakentaja on yhteydessä kuntaan ja tilaa lopputarkastuksen
  • kunta ilmoittaa tarkastusajan joka on oltava 30 vuorokauden sisällä lopputarkastuksen tilaamisesta
  • lopputarkastus suoritetaan
  • lasku lopputarkastuksesta rakentajalle (maksuehto 30 vrk nto)
  • kunta hoitaa hallintorutiinit kuntoon 30 vuorokauden kuluessa lopputarkastuksesta tai mikäli on ollut tarkastuksen yhteydessä huomautettavaa niin 30 vuorokauden kuluessa siitä kun lopputarkastuksessa esitetyt korjausta vaativat asiat on toimitettu kuntoon ja tiedoksi kunnalle. 
Tuossa yllä kuvatussa tavassa toimia kunnan olisi hoidettava omat resurssina hyvän palvelun edellyttämälle tasolle. Mielestäni hyvä palvelu ei ole sitä, että virallista hyväksyntää joutuu odottamaan 168 päivää. Mikäli kunnalla olisi jokin aikatauluvastuu palvella maksavaa asiakasta, olisi rakentajalla myös jokin käsitys siitä, että missä ajassa asiat tapahtuvat. Selkeä ja läpinäkyvä prosessi. 


= = = = =

Reilu viisi vuotta sitten tuli leima toiseen paperiin - rakennuslupaan. Se leima taisikin tulla kohtalaisen nopeasti. 

Pitkäänhän tässä rakentamisessa(-kin) meni. Välillä tuntui että pitkästyttävän pitkään. Elämää kuormalavojen ja rytökasojen keskellä. Ei ominta minua. Eipä juuri ollenkaan. Näin jälkikäteen huvittaa sekin, että kuinka monta kertaa sitä jonkin kuormalavakasan siirsi aina toiseen paikkaan. Kasa tieltä pois hetkeksi ja pian se olikin taas tiellä siellä toisaalla.

Menneelle kesälle jäi vielä kasvien istuttamista, mökkitien kunnostusta sekä rytökasojen purkamista. Rytökasat olivat epämääräisiä rakentamisen ylijäämätavaraa sekä puutavarakasoja, pääosin kuormalavoja. Noiden hommien jälkeen onkin aika ollut nauttia oleilusta. Ja odottelusta.

Jotakin rakentamista jäi vielä jäljelle, niitä sitten pienempinä palasina projekti kerrallaan. Ensin pikkuremppa kotona mutta ajatukset ja ideat tontin jatkorakentamisen suhteen vaeltelevat monitahoisina, levottomastikin. Ehkä tärkeimpänä yksittäisenä hankkeena lähivuosina on se, että pitäisi jonkinlainen pihavaja paremmaksi säilytystilaksi hankkia. Mökin terassille grillauspaikka/pihakeittiö/terassikeittiö betonivalun ympärille. Laituri. Autokatos. Savusauna. Tuossa siis seuraavia projektiehdokkaita. Etenemme noissa vatuloiden, suunnitelmia vekslaillen - ilman stressiä.

= = = = =

Mökkiprojektini tuominen julki on poikinut minulle jonkin verran suoria kyselyjä projektin eri osa-alueista/kumppaneista/budjetista. Joillekin olen avannut tarkemmin a) paikallisia toimijoita joiden kanssa yhteistyö sujui loistavasti, b) paikallisia toimiijoita joiden kanssa en enää tulevaisuudessa tekisi mitään, c) omia hölmöilyjäni ja d) asioita joissa onnistuin (mielestäni) hyvin.

Noin vuosi sitten minua lähestyi ihminen joka kysyi minulta kohteliaasti että voinko hiukan valottaa mökkiprojektimme kustannusrakennetta. Autoin mielelläni. Käytin jokin verran aikaa ja kasasin hänelle jotakin erittelyä eri rakentamisen osa-alueista ja niiden kustannuksista projektissa. Sen jälkeen kun kysyjälle olin materiaalit toimittanut, sainko kiitoksen? Voitte arvata. En. 

Tuon jälkeen olen todella varovaisesti jakanut mitään tietoja muille. Eräälle rakennuttajalle toimitin alueen toimijoista listauksia sellaisessa hengessä, että keneen minä olisin yhteydessä jos jokus jotakin vielä tontille tekisin ja keneen en missään tapauksessa olisi. Tämä rakennuttaja muisti kiitellä näkemääni vaivaa. Ainakin yhden yhteydenoton tiedän tapahtuneen tulevalta rakentajalta minun luottokumppaniin - tekemäni listan perusteella siis.

Suosituslistani jaan alla julkisesti. Listaan alle sellaisia rakennusalan toimijoita/yrityksiä, joiden kanssa oli helppoa ja selkeätä toimia. 

ARKKITEHTI

VASTAAVA MESTARI
Markku Korhonen

HIRRET
Kontio

OVET ja IKKUNAT
Domus

LVI

SÄHKÖ
Sähköpalvelu Juha Hänninen

ISO OSA RAKENTAMISEN TARVIKKEITA
K-rauta Mikkeli

MÖKIN SISÄTYÖT

SAUNAN SISÄTILOJEN LASITUS
Mikkelin Lasiasennus

SAUNAN JA SAUNATUVAN VÄLITILAN LASITUS

KIINTOKALUSTEET

KODINKONEET

PÖNTTÖUUNI

KOURUT, RÄNNIT ja TIKKAAT
Etelä-Savon Kourupalvelu

PIHASUUNNITTELU

PIHAKASVIT
Rahula Ranch

OPASTEKILVET
PL Kilpi Lehtonen Oy

MAA- JA KIVIAINEKSET
Mikkelin Autokuljetus Oy

Yllä oleva listaus ei ole täysin tyhjentävä. 

Erikseen myös mainittakoon, että prosessi rakennusluvan saamiseksi ja keskustelut sekä katselmoinnit rakennuspaikoista meni kunnan viranomaisten kanssa oikein hienosti ja varsinkin joustavasti eteenpäin - toisin siis kuin sitten loppukatselmuksesta "leiman saaminen".

Samoin tontin lohkominen jäi mieleen mukavana tapahtumana. Sainpa lohkomisen yhteydessä erittäin tärkeän vinkin tontin koon merkityksestä mikäli mökki haluttaisiin myöhemmin muuttaa vakituiseen asumiskäyttöön.

= = = = =

Paljon tuli projektin aikana oleskeltua epämukavuusalueella. Paljon tämä projekti opetti. Paljon jäi oppimattakin. Lähtökohtaisesti rakennuttaminen oli mukava kokemus, kuten pääasiassa aina kun jotakin uutta luodaan. 

Kuitenkin, joidenkin alan toimijoiden kanssa työskentelystä ei yksinkertaisesti vaan tuntunut tulevan mitään muuta kuin stressiä. Onneksi nämä tällaiset toimijat olivat vähemmistöä ja tuossa yllä olevassa listassa on listattu kaikki ne joiden kanssa homma toimi ja jäi osaamisesta ja asiakaspalvelusta vakuuttava kuva.

Yksi tärkeimmistä opeista tässä rakennusprojektissa oli se, että jatkossa osaan paremmin vältellä "ammattilaisia". Tulevaisuudessa kierrän kaukaa ne toimijat, jotka jossakin vaiheessa pönkittävät omaa egoaan: "ollaan ammattilaisia, ollaan tehty näitä kauan aikaa". Kun jälkikäteen mietin, niin jokaisessa projektin osa-alueessa, joka jollakin tavoin ns. "kusi", oli vastapuolena tällainen ylimielinen "omakehun ammattilainen"

Kuten jo useastikin mainittu, tämä rakennusblogi ei ole ollut itkualusta epäkohdille, vaan ennemminkin olen nostanut esille hyviä suorituksia, kuten esimerkiksi ylempänä olen listanut toimijoita joiden kanssa homma toimi hienosti. Toki minulla on tallessa oma blacklist, tulevaisuutta varten sekin. Jonkin verran senkin osalta olen tuoltakin listalta "tiskin alta" kokemuksia jakanut muille rakennuttajille.

= = = = =

Olen erittäin tyytyväinen tontin valintaan. Tyytyväinen siihen kuinka hankintaan suhtauduimme. M
ökkikuumeen keskellä, etenimme riittävällä rauhallisuudella emmekä tehneet tontin hankinnassa kompromissia. Tuon harkitsevaisuuden tuomaa palkintoa ulosmittaamme nyt mökkiprojektin valmistuttua. Kyyveden tarjoillessa parastaan.

Todella tyytyväinen olen siihenkin, kuinka yhdessä arkkitehdin kanssa saimme luotua visioistamme paperille hyvin toimivan rakennuskokonaisuuden, jonka pihasuunnittelija sitten täydensi luontoon ja makuumme täydellisesti sopivilla ratkaisuilla. Tontti. Rakennukset. Piha. Siinä ne tärkeimmät. Kaikissa onnistuttiin.


Step 1.

Step 2.

Step 3.(kuva julkaistu Ettala Palomeras Oy luvalla)

Step 4.

Step 5.

Onnistuimme hyvin toteuttamaan omaa visiotamme: "sisällä tai ulkona - luonnon keskellä". Isot ikkunat niin mökissä kuin saunassa ja vielä saunatuvassakin tarjoilevat huikeat näkymät ulos luontoon. Pystymme täysimääräisesti nauttimaan vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihteluista. 

Mökin sisätilojen osalta moni vatulointimme kääntyi lopulta hyödyksi. Useasti suunnitelma meni uusiksi alkuperäiseen nähden. Se etenemisen hitaus, joka minua ahdisti, kääntyi lopulta joissakin kohdin lopulta voitoksi. 

Ajan kanssa pystyimme rauhassa kääntelemään takkia monenkin asian suhteen, esimerkiksi: takka vaihtui pönttöuuniksi, sisähirsien väritys vaaleasta tummaksi, kattovalaisin saatiin ajan kanssa ideoitua oikealla ratkaisulla olohuoneen kruunuksi, keittiökalusteiden väritystä vekslailtiin jne. jne.

= = = = =

Mökkeilyä on monenlaista. Kukin mökkeilee omalla tavallaan sillä omalla parhaalla tavalla. On ollut antoisaa katsella, esimerkiksi Instagramissa, muitakin mökkiprojekteja - kuinka monella eri tavalla ja tyylilajilla pystyy saamaan vallan loistavaa jälkeä aikaan. 

Jokaisella on oikeus kokea, että juuri se oma paikka on maailman paras. 

Meilläkin on - maailman paras mökki... 
(nyt virallisesti valmiina)

= = = = =

2 kommenttia:

  1. Hei,
    Olen mielenkiinnolla seurannut mökkiprojektianne ja täytyy kiittää sinua hienosti toteutetuista sivusta ja jutuista. (löysin aikoinaan googlen kautta)
    Olen myös ilolla pannut merkille, että olet jaksanut kaiken rakentamisen keskellä suhteellisen säännöllisesti päivittää tätä blogia. Lukemattomat muut rakennus-blogit ovat jääneet alkuinnostuksen jälkeen kesken ja viimeistään sisävalmistusvaiheessa.

    Toivotan perheellesi hyvää ja rauhallista joulua ja nauttikaa hienosta mökistä. Ja sihi-juomaa pitää nauttia viimeistään nyt, olette sen ansainneet!

    Terveisin
    Ville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Kiitos kommentista. Mukava että olet viihtynyt.

      Poista