keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Koronavirus uusimaalaisen mökkeilijän näkökulmasta

Jonkun aikaa on tullut seurailtua sosiaalisen median sekä myöskin muiden medioiden, varsinkin niissä olevien keskustelujen, henkeä. Niistä on ollut kaukana se henki (oma mielipide) jota Tasavallan Presidentti, Sauli Niinistö, joku aika sitten peräänkuulutti. Tasavallan Presidentin toive henkisen läheisyyden lisääntymisestä fyysisen eristäytymisen aikana, ei ole oikein ottanut täysimääräisenä tuulta alleen.

Sosiaalisessa mediassa varsinkin, on somesyyttäjien sormi ollut useaan kertaan nuhtelevasti pystyssä ja on jaettu tuomioita sekä näppäimistö, että posket punaisena. Kotisohvaepidemiologien tuohtumuksen on voinut melkein tuntea näytön tällä puolen, kun somekyttääjän asiantuntijuutta ei ole maan johtavat asiantuntijat ja viranomaiset taikka sitten kanssakansalaiset noudattaneet. 

Eräänlaisen kannanoton tällaiseen asiaan teki Sauli Niinistö uudella ulostulollaan
– Syntyy myös epäilyjä ja turhautumista toisten käyttäytymiseen. Miksi tuo tulee noin lähelle tai miksi nuo kokoontuvat sallittua suuremmassa joukossa. Siitä on aika lyhyt matka yleistyksiin, hän jatkaa. 
Itsekin olen törmännyt yleistyksiin kun olen haaveillut mökille menosta. Olen myös saanut lukea ohjeistuksia kuinka mökille meno toisen sairaanhoitopiirin alueelle ei olisi suotavaa, vaikka viranomainen (mökkikuntani terveyspalvelujen johtaja)  itse sanoisi, että mökkiläisten tuloon on varauduttu. 



Nyt keskustelu on siirtynyt uusimaalaisiin
– Maakunnan väki on saanut korostetun identifioinnin, eikä maakuntakaan näin selvästi ole ennen erottunut.
Niinistö muistuttaa, että uusimaalaiset ovat samoja ihmisiä kuin ennenkin.
– Nyt he ovat varpaillaan ja varuillaan taudin takia. Ja yhtä lailla muissa maakunnissa ennallaan ovat ihmiset. Nyt hekin ovat varpaillaan ja varuillaan taudin takia. Pelko on yhteinen, ei erottava tekijä. (lähde: Sauli Niinistö, IS 14.4.2020)

Itse koen, että uusimaalaiset on isolla kädellä leimattu ongelmakäyttäytyjiksi ja kielenkäyttö eri keskustelualustoilla onkin sitten hyvinkin härskiä. Aivan varmasti joukossamme (me uusimaalaiset) on myös vallitseviin olosuhteisiin nähden vastuuttomasti käyttäytyviä - itse voin vastata vain omasta vastuullisuudestani.

Mutta kuinka koronavirus on vaikuttanut tähän uusimaalaiseen mökkeilijään?   Alla muutamia faktoja tämän yksittäisen, uusimaalaisen, mökkikunnan toiminnasta. 




FAKTA:
Olen ollut omaehtoisessa karanteenissa, neljän seinän sisällä, noin neljän viikon ajan. Tämä siksi, että en voinut tietää pikkuflunssan aiheuttajaa enkä halunnut pienillä vaivoillani vaivata terveydenhoitoa ja omalta osaltani vähensin sen kuormitusta. Vaikka oireet olivat lieviä, en halunnut ottaa sitä riskiä, että kantaisin kuitenkin koronavirusta ja tartuttaisin sen muihin. Siksi omaehtoinen eristäytyminen.

Olemme myös jättäneet nuorimman tyttären polvivaivat tutkimatta edellä oleviin syihin perustuen. No, onneksi harrastukset ovat olleet tauolla, vaikkakin polvivaivat haittaavat treenaamista kotona autotallissa tai lenkkipolulla lähimetsässä, fyysiset etäisyydet huomioiden.

FAKTA:
Koska minulla oli yskää, kurkkukipua ja kuumeetonta pikkuflunssaa, peruimme keväisen Levin matkamme. Peruimme sen silläkin uhalla että emme saisi rahojamme takaisin. Lennoista saimme rahat takaisin. Majoitusyhtiölle ei kelvannut sairauslomatodistukseni rahojen palauttamiseksi. Emme olisi menneet Leville vaikka nuo rahat olisivat majoitusyhtiön ammottavaan kitaan jääneetkin, mutta onneksi vakuutusyhtiö korvasi majoitusmaksut, 888 euroa. Melko itsekästä? 

FAKTA:
Olisin voinut saada lupalapun Uudenmaan rajan ylittämiseen, en edes harkinnut tuollaisen option käyttämistä, livahtaakseni tuon paperin avulla kenties mökille. Ei sitä minulle tarjottu, mutta periaatteessa sellaisen olisin voinut itselleni tulostaa. Kunnioitin vallitsevaa tilannetta.


FAKTA:
Pienimmät lapsemme ovat olleet meidän määräämässä kotiarestissa nyt kuukauden. Kotiaresti on siis kaikilla mittareilla hyvinkin rankka, eväsimme heiltä oikeuden tavata kavereitaan. Tuohon ratkaisuun päädyimme siksi, että halusimme suojella sekä heitä että myös MUITA

Avattakoon tätä hiukan. Minulla pikkuflunssaa ja rouva on sellaisessa asiakaspalvelutyössä, että kohtaa päivittäin kymmeniä/satoja ihmisiä tietämättä kuka heistä on potentiaalinen taudin kantaja. Emme siis halunneet ottaa tunnollemme sitä, että koronavirus kantautusi kauttamme muihin perheisiin ja alkaisi leviämään. Näetkö tämän itsekkäänä? 

Perheen pienimmät (yläasteella) asetettiin siis kovaan kotiarestiin jo ennen kuin #pysykotona hästägit ilmaantuivat yleiseen käyttöön.

FAKTA:
Talven/kevään aikana olemme AINA ajaneet mökille, pysähtymättä missään ja tapaamatta mökillä ketään. Ruuat tuotu kotiseudulta. Ei huolta tartuntaketjujen seurattavuudesta ja niiden heikkenemisestä. Ei huolta että altistettaisiin muita - mikäli siis kantaisimme koronavirusta.

FAKTA:
Kun Uusimaa eristettiin muusta Suomesta, palasimme mökiltä kotiin Uudellemaalle. Emme jääneet mökille. Mieli kyllä teki, vastuuntunto sanoi toista. Noudatimme viranomaisten määräyksiä. Kukaan viranomainen ei olisi saanut tietää että olisimme olleet mökillä. Emme siis kuitenkaan jääneet, koska olisimme potentiaalisesti kuormittaneet toisen sairaanhoitopiirin terveydenhoitoa. 

FAKTA:
Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Oikeusministeriö eivät esittäneet Uudenmaan eristämisen jatkamista. Näiden asiantuntijatahojen suositusten perusteella Uudenmaan raja avattiin 15.4.2020 ja me matkaamme mökille. Jälleen kerran - pysähtymättä missään. Jälleen kerran - täysin eristyksiin. Eristäytyminen - 100 %. En koe että "vaara olisi ohi", suhtaudumme edelleen tarpeellisella vakavuudella eristäytymiseen. 

FAKTA:
Uskon Essoten terveyspalvelujen johtajan asiantuntemuksen olevan riittävä toteamaan omasta vastuualueestaan seuraavaa: 
- Mökkiläisten tuloon on jo ehditty varautua. Aiemmasta on otettu opiksi ja sairaanhoidon kapasiteettia on kasvatettu myös mökkiläisiä silmällä pitäen. (lähde: Santeri Seppälä IS 11.4.2020)
Tiedostan, että on mahdollista että mökkeillessämme minä tai joku perheestäni saattaa päätyä kuormittamaan mökkikuntamme terveydenhuoltoa jostakin syystä. Mutta onneksi mökkikuntamme sairaanhoitopiiri on varautunut mökkiläisiin. Mikäli jollakin meistä alkaisi oireita joita liitetään koronavirukseen, ajaisimme kuitenkin kotiin oman sairaanhoitopiirin alueelle.
- Jos sinne (mökille) on lähtenyt tai lähtee, pitää välttää asiointia mökkipaikkakunnan palveluissa. Jos oireita esiintyy, pitää palata kotipaikkakunnalle sairastamaan. (lähde: Sanna Marin MTV 15.4.2020)
FAKTA:
Vaikka mökkikuntamme, Essoten, alueella on varauduttu mökkiläisiin, aion silti noudattaa tervettä ja tinkimätöntä varovaisuutta muut ja itseni huomioiden: ruuat mökille viedään kotiseudulta, emme pysähdy mökkimatkalla lainkaan ja pysymme mökillä tapaamatta ketään ulkopuolisia. Toistaiseksi ainakin näin.

FAKTA:
Tunnen sympatiaa taudin saaneita kohtaan sekä arvostan sellaisia ammatteja joiden päivittäiseen arkeen kuuluu satojen ehkä tuhansien eri ihmisten tapaaminen tällaisina epävarmoina aikoina. Aikoina jolloin ei voi tietää yhtään että kuka on viruksen kantaja. Jokainen on potentiaalinen. Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että olen tehnyt jo useita, useita, vuosia etätöitä eikä sen suhteen nykytilanne aiheuttanut lainkaan kulttuurishokkia. Samalla myös pystyn suojaamaan itseäni paremmin virukselta, tähän ei kaikilla ole mahdollisuutta. 

Koronavirus voi vielä tulla minuun tai läheisiini. En ole asiantuntija enkä some-epidemiologi enkä siis osaa sanoa kuinka kauan vallitseva tilanne on päällä. Luulenpa kuitenkin, että koronaan voidaan sairastua ihan yhtä hyvin syyskuussa 2020 kuin huhtikuussa 2020. Ihme jos virus ei meidän perhettä jossain vaiheessa nappaa. 

FAKTA:
Yrittäjät, jotka luovat työpaikkoja, ovat näinä päivinä helisemässä. Olemme kantaneet oman ison osamme työllistäen mahdollisimman paljon mökkiseudun pienyrittäjiä mökkiprojektimme aikana. Jatkamme vielä samaan malliin. Viime sunnuntaina tilasimme ulos terassille ruokapöydän ja tuolit paikalliselta puusepältä, sen sijaan että olisimme tilanneet kalusteet isolta huonekalujätiltä.



LOPPUSANAT:
Tällä kirjoituksella halusin tuoda julki sitä, että kaikki oksennuspalstojen koronapoliisien luomat yleistykset uusimaalaisten mökkeilijöiden itsekkyydestä eivät todellakaan osu millään tavoin tämän mökkikunnan kohdalle. 

Minä en tee valtakunnantasoisia päätöksiä, niitä tekevät muut virkoihinsa demokraattisesti valitut henkilöt (kuullen mitä todennäköisimmin asiantuntijoita, eli STM, THL ja Oikeusministeriö). Minun tehtäväni on noudattaa Suomen lakeja. Nyt kun Uudenmaan eristystä ei enää ole, on vapaus liikkua. Vapaus liikkua vaikkapa mökille rentoutumaan Kyyveden tarjoileman kauniin luonnon ääreen. 

Lukutaitoinen osaa lukea ylhäältä faktat ja todeta kuinka epäitsekkäästi ja vastuullisesti olemme toimineet koronavirusepidemian (-pandemian) aikana. ja kuinka tulemme näin jatkossakin toimimaan. Olemme ottaneet huomioon sekä oman, mutta ennen kaikkea myös sinun, tuntematon tai tuttu lähimmäisemme, terveydentilan.

Suomea keskustelupalstoilla nyt kovasti maantieteellisesti polarisoidaan ja mökkiläiset stigmatisoidaan. Surullista. Vaikka mökille olenkin kovasti kaivannut, olisi minulle lopulta sopinut sekin, että Uudenmaan eristystä olisi vielä jatkettu. Kiroillut toki olisin, mutta minkäs sitä määräyksille olisi voinut. Minulle olisi lopulta myös käynyt se, että kaikki maakuntarajat olisi suljettu, kun kuitenkin eri sairaanhoitopiirien tehohoitoa kuormittavaa liikennettä on koko ajan ollut kaikkialla Suomessa. 

Mutta, koska Uudenmaan eristäminen päättyy, minä menen mökille koska
  1. pystymme välttämään fyysiset kontaktit 100 %
  2. mökkikuntamme sairaanhoitopiiri on varautunut myös mökkiläisiin

Hoida sinäkin sometuomari omat asiat yhtä mallikkaasti kuin me - ennen kuin nostat somesormesi nuhteluun.

= = = = =