lauantai 23. kesäkuuta 2018

Tuvan viimeistelyä

Esineillä tarina. On aina plussaa jos on. Kattolamppuhan tehtiin pölkystä joka raahattiin Hanhiniemeen kotoa. Takametsästä. Puolen hehtaarin metsästä. Tuossa metsässä pidetään talvisin naapureiden kanssa nuotiocicapoita. Naapurit kannustivat pöllimään pöllin. Tuolla pöllillä näet istuttiin nuotion äärellä. Nyt se pölli siis roikkuu Hanhiemen tuvan katosta. Kattolamppuna.

Pöllittiin toinenkin pölli. Naapurien suostumuksella sekin. Siitä tulisi tupaan pöytä. Pöytään pyörät alle niin voi liikutella minne sitten huojuviinien kanssa kuljetaankaan. 

Naapuri sahuroi pöllin määrämittoihin. Mikkelistä sain paikalliselta metallimieheltä tilattua "kulmalistat" ja hain ne matkalla Vuokattiin (poikaa kuskasin jääkiekkoleirille) että saatiin ne Juhannukseksi mökille. Mattamusta maali vielä pintaan ja vot. Ikeasta pyörät alle.

Pöytä lasia vaille valmiina

Tästä kaikki niinku lähti

Aion muuten pölliä kolmannenkin pöllin. Tämä naapureille tiedoksi. Pitänee hommata nyt takametsään uutta puutavaraa. Tuosta viimeisestä jäljellä olevasta pöllistä tulee lattialamppuja. Päässä on jo idea, pitää vielä löytää tarvittavat osat. 

Ajelin torstaina etukäteen ennen muuta joukkoa mökille Juhannuksen viettoon. Tulossa olisi kahdella eri lähetyksellä: ruokapöydän tuolit, parisänky ja sohva. Ajatuksena oli se, että saisin ne kasattua yksin ennen kuin muut tulevat niin olisi sitten enemmän yhteistä aikaa.

Sain tehtyä tuvan pöllipöydän lähes valmiiksi. Kun pöytä on nyt kasassa niin voi tilata päälle vielä lasin. Kokosin parisängyn, kymmenen tuolia ja sohvan. Siivosin. On tämä ollut melkoista tavaroiden siirtelyä. Samoja tavaroita vähän väliä huoneesta toiseen. Mutta joka rundilla kyllä jotakin aina lentää poiskin. Onneksi.

Shamppanjapöytä sohvan edessä

Ruokapöytä: www.lankkupoyta.fi

Ennen - Jälkeen

Chillailen hetken sohvalla. Nautin hetkestä. Tästä hetkestä jota pitkään fiilistellyt mielessä jo etukäteen. Olisi kiva joskus löhötä sohvalla isojen ikkunoiden takana ja ihailla luontoa. Nyt se hetki korkataan. Ulkona sataa joten mikäs sen parempi tekosyy sohvaantua. Sohvaantua tähän hetkeen.

Kroppa käy jotenkin kierroksilla eikä silmät painu kiinni. Tuijotan järvelle. Ei siellä oikeastaan ole edes elämää. Joku lokki lentää. That's it.

Slow Must Go On.

WhatsApp tuo viestin, muu jengi on lähtenyt kohti mökkiä. Hiukan aikaa tuosta infosta sytytän tulen kiukaaseen. Istuksin saunassa. Ajatuksissani. 

Puhelin tärähtää vieressä. Valvontakameralta tuli kuva. Kurkkaan saunan ikkunasta ja tuttu auto onkin pihassa. Saunamajuri hylkää saunan ja menee vastaan. Kannetaan nyssäkät sisään mökkiin. 

Saunaan. Eipäs mennäkään. Sähköt poikki. Odotellaan hiukan. Toki puukiuas ei sähköjä tarvitse mutta suihkussa olisi ihan kiva käydä - jos sähköt ei hetkeen tulisi takaisin niin sitten peseytyminen järvessä. Vesi on enää 15 asteista, toukokuussa oli parisenkymmentä.

Päästään saunaan ja uimaan. Viileää vettä, Kyyvettä. Tullaan saunasta. Uusi sähkökatkos. Viritellään kynttilät. Sohvaillaan. Taas. Tunnelmallista. Vaikka vielä on monia painolasteja harteilla tämän mökkiprojektin suhteen, niin juuri nyt taakkaa ei tunnu olevan. Mieli on kevyt. Antaa tuulen vääntää puita ulkona. Me vain ollaan.

Sähkökatkos.
= = = = =