lauantai 12. syyskuuta 2015

Pikkupuuhastelua risujen parissa

Ai hemmetti - kiekko pohkeeseen. Stenkon rannari siniviivalta on kuin köyhän miehen lämäri - lähtee ja tuntuu. Kymmenen minuuttia aikaisemmin Stenkon pommi oli losahtanut siniseltä yläpesään. Nyt se lähestyi minua. En vieläkään ymmärrä miten sain käännettyä pohkeen sen eteen. Näin vaan kävi ja siihen se kiekko sit vaan tuli.

Toinen kerta tällä kaudella jäällä ei ollut yhtään sen hauskempaa/helpompaa kuin ensimmäinenkään. Sydän hakkaa treenien aikana vähintään 8500 kertaa ja keuhkot huutavat ylityöllistettyinä vähintäänkin yleislakkoa.

Raahaudun hallilta kotiin ja varusteet kuivumaan. Tekisi mieli itsekin jäädä varustehenkariin roikkumaan viikonlopuksi ja laskeutua alas vasta maanantaina aamulla. Tai tiistaina.





Sen sijaan että tekisin pesän haisevien lätkäkamojen joukkoon, siirrän itseni sisälle ja hankkiudun kahvikupin ääreen. Slow. Slow. Slow.

Muumikupillinen kahvia. Sitten valmistautuminen. Lähdetään kolmen hengen iskujoukolla hengailemaan tontille. Keitellään kahvia. Keräillään kamppeita. Mennään hiukan pikkupuuhastelemaan. Minä, Jenna ja Harri. Jenna ei ole käynyt tontilla sitten heinäkuun, Harri viime syksyn. 

Tontilla on taas edistytty. Umpisäiliö on haudattu maan uumeniin. Langaton hälytin roikkuu puun oksassa. Mökin täytöt ja LVIS -asennukset näyttävät melko valmiilta, saunalla vielä jonkun verran tekemistä. Parkkipaikalle vielä ajettava kivimursketta. Olisko joku viikon duuni vielä.



Keräillään risuja mökin pohjoispäädystä. Alkaa jo löytymään aluskasvillisuus ja puolukat. Otetaan aika iisisti tämä(-kin) käynti, paitsi mitä nyt mulla on hiki puserossa ja ohimoilla. Jonkun aikaa pikkupuuhastelua ja huomataan että johan se onkin loppukahvin aika.

Pumpputermariin on viritetty kahvit. Eväsleivät tehty kotona. K-supermarket Rokkalasta haettu muffinssit. Mukava hetki. Paitsi että pumpputermarin pumppu on kotona. Ei mikään välttämätön osa, mutta melko hyödyllinen kuitenkin. Ei saada kahvia ulos mitenkään. Tai saadaan mutta ei järkevästi. Kaikki menee ohi kupin. Mietitään erilaisia ratkaisuja. Minulla käy mielessä pumpputermarin heittäminen järveen. Harri löytää autosta muovipussin. En tiedä mistä on sinne joutunut, mutta Alkon pussin avulla aiotaan hoitaa homma kotiin. Kaadetaan kahvit pussiin ja pussista kuppiin. Kätevää. Ei pussikaljaa, vaan pussikahvia. Varastin tän läpän Harrilta.

Termarista pussiin, pussista kuppiin.

Mitä luulet että kupille kävi kohta?


Vetelehditään. Kuunnellaan hiljaisuutta. Ei oikeesti mitään ääntä. Ei mitään. Tuhlaamme lopun ajan vetelehtimiseen ja kahvien jälkeen aletaan tehdä lähtöä. Nyt jos lähdetään niin ollaan seitsemältä kotona.

Lähdetään. Jennan seuraava kerta tontilla onkin sitten ehkä jopa ensi keväällä. Minulla aikaisemmin.

kuvat (c) Jenna