lauantai 15. elokuuta 2015

Ruuhkaa tontilla

Kello soi myös lauantaina. Herätyskello. Aamulla. Eväät. Eväät kuopukselle jalkapalloturnaukseen. Eväät myös tonttikäynnille. Poika Kellokoskelle. Vanhemmat kohti Mikkeliä. Fiilistelykäynti. Tarkoituksena käydä katsomassa mitä on viikon aikana tapahtunut. Ennusteli hyvää ilmaa.

Pakkasimme rouvan kanssa tuolit ja eväät. Mukaan myös varmuuden vuoksi ilmapatjat että jos hiukan löhöiltäisiin rantavedessä. Ilmapatjat jäi tontilla auton  takakonttiin - sen verran tuuli about pohjoisesta että ei oikein huvittanut lähteä rantaan kellumaan. Viritettiin tuolit kylpytynnyrin/porealtaan kohdalle ja katseltiin vesistöä. Joitakin veneitä näkyi kaukana. Ei mitään suurempaa liikennettä - ruuhkaksi voisi sanoa sitä että kaksi venettä oli yhtä aikaa näköpiirissä.

Harmaille vesille imeytyskenttää.

Lapion lakisääteinen.

Autossa oli mukana kaksi ruuvipaalua. Laiturin perustuksiksi. Testiksi. Tarkoituksena kokeilla kuinka ne uppoaa. Vedestä selvittiin hyvin ja sitten tuli napakampaa hiekkaa. Sitten tuli kivi. Loppui se uppoaminen siihen. Loppui voima. Reilun kahden metrin ruuvipaalu saatiin noin 40 cm rantahiekan sisään ja törmättiin kiveen. Pari hikipisaraa myöhemmin päätettiin alkaa irroittaminen. Ei sekään ollut helppoa. Siivekkeet olivat jääneet ilmeisesti jonkun kiven reunan alla jumiin. Nitkuttelua ja kiertelyä. Lähti irti. Projekti jäi siihen ja mentiin kahville. Salaattia. Leipää. Kahvia. Muffinsseja. No joo - Proseccoakin.

Siihen hyytyi laituriprojekti. Piti testata ruuvipaalujen kestäminen talven yli. Viekö jäät paalut mukanaan vai vääntääkö ne solmuun. Kannoin ruuvipaalut metsään ja otettiin esiin "plan B" - ei tehdä vielä laituria. Älyttömän hyvä "plan B".

Pieni mökki.

Sauna ja saunatupa odottaa anturamuotteja.

Anturoiden valaminen näyttää olevan ensi viikolla ohjelmassa. Mökin anturamuotit näyttivät lähes valmiilta. Saunan ja saunatuvan anturamuotit olivat vielä aloittamista vaille valmiina.  Mökin anturamuoteista fiilisteltiin mökkiä. Jotenkin tuntui pieneltä ne noin 80 neliötä. Pakkohan noilla neliöillä on pärjätä. Toisaalta ei olla missään vaiheessa oikein isommastakaan mökistä puhuttu. Eikä tarvi.


Sähköprojekti etenee. Nyt oli maastoon ilmestynyt jo muuntaja. Muuntajan vieressä kanto. Kannon vieressä puolukoita.

Betonimassan alla kulkee sähköä.

Muuntajan paikka.

Muuntaja.

Muuntajan vieressä kanto. Kannon vieressä puolukoita.

Jos oli järvellä "hulinaa" niin oli sitä tontillakin. Aikamme vetelehdittyämme kuului auton ääntä ja vastaava tuli tarkastamaan tiluksia. Anturamuoteista räpsi kuvia. Jos anturat valetaan maanantaina niin  perjantaina olisi varmaan kolme kerrosta harkkoja päällä ja maata voisi ajaa lisää ja alkaa lähestyä lattiakorkoa.

Vastaava liihottaa matkoihinsa. Menee jokunen hetki ja taas kuuluu auton ääntä. Meillähän piti olla rauhallinen tontti. Linnutkin ovat karanneet rakennusrähinää ja pitävät hiljaisuutta. Tontille ajaa taas auto - TAKSI. Hyvä että osaavat tännekin. Tosin tämä versio oli eksynyt ja matkalla toiseen osoitteeseen. Yhdessä päättelimme että hänen pitää palata noin kilometri ja valita Y-risteyksestä se vasemmalle johtava ura - oli valinnut oikean ja päätynyt meidän tontille. 


See...
...the difference?

Semi-helteinen päivä tontilla. Ensi lauantaina ajattelin mennä tarkistamaan joko harkot on saatu muurattua ja täyttö alkanut. Samalla teen sitä mihin minun osaaminen tässä projektissa riittää - kerään risuja.

= = = = =