lauantai 22. elokuuta 2015

Porakaivo

Vaimo ja lapset reissussa. Ei kaikki lapset - yksi jäi kotiin ja yksi on jossain mökillä. Vaikka talo on lähes hiljainen ja olisi hyvä mahdollisuus kolmikantaan: pitsaa, pissee ja pileet - niin rauhallisesti meni perjantai-ilta. Lauantaina soi kello 6:20 ja aamupalalle. Hullu. Sen jälkeen Kellokosken jäähalliin ja lätkäkamat päälle. Hullu. Kolme vuotta lienee vierähtänyt edellisestä kerrasta. Aika tuskaa oli olla jäällä. Ja nimenomaan vain olin.

Pulssin laskettua alle tuhannen, raahauduin suihkuun ja kotiin. Kotoa sitten tontille. Katsomaan miten ne harkot on ladottu. Matkalla riipasin kotoa mukaan tarttuneen salaatin lounaaksi ja hain Mikkelin K-raudasta vielä konttiin kottikärryn.

Tontilla oli taas "ruuhkaa". Porakaivoa porattiin ja pientä anturan viimeistelyä. Ensi viikolla tulee salaojat ja sen jälkeen täyttö. Sisäpuolelta täytetään sepelillä ja ulkopuolelta mullalla ja sepelillä. Terassien harkotkin laitetaan jo tässä vaiheessa valmiiksi.

Tontilla taas ruuhkaa.

Porakaivourakoitsija oli pienen suonen löytänyt jostain 30 metristä mutta oli liian pieni. Jatkoi porailua. Metrit ja eurot vilisivät silmissä. Jokainen metri maksaa. Metrejä meni sinne ja tänne mutta vesi pysyi maan uumenissa. 86 metrin kohdalla tuli viimein läpimurto. Vettä löytyi. Vettä löytyi ihan hyvin. Reilusti omakotiasumiseen tarvittava määrä. Helpotus. Lähistöllä on porattu 73 ja 64 metriin - ja sitten löytynyt suoni.

Porakaivokalustoa.




Hortoilin tontilla jälleen omaan tyyliini. Katsastelin. Patsastelin. Ilman mitään erityistä agendaa. No okei - sain vihdoin vatuloitua miten terassit tehdään ja yllätys yllätys - edetään alkuperäisten piirustusten mukaan. Aluetta on louhittu sen verran reilusti että on ollut hiukan ongelmana että millä alueet sitten täytetään/somistetaan. Tällä hetkellä olen sitä mieltä että mullalla ja kuntalla. Mutta kysypä huomenna uudestaan.



Jotkut asiat on vain vaikeita päättää ja hahmottaa ja tarvitaan aikaa sulatteluun. Takka. Parven portaat. Laituri. No - ajan kanssa. Lähdin ajelemaan kotiin vesihavainnon varmistuttua. Hyvillä mielin. Homma etenee.

Mökki sisältä.

Mökki.

Mökin pääsisäänkäynti.

Näkymä mökin terassin länsikulmasta about pohjoiseen.

Näkymä mökin terassin länsikulmasta about länteen.

Sauna ja saunatupa mökin terassin kärjestä kuvattuna.

Sauna ja saunatupa.

Sauna.


Näkymä järvelle altaalta.

= = =