torstai 16. heinäkuuta 2015

Louhinnan jälkeen

Pyrähdys tontilla. Jälleen kerran Vaasan kautta. Perheestä oli tontilla tällä kertaa paikalla 5/6 jäsentä. Ehdittiin juuri parhaimpaan aikaan tontille. Aurinko oli matkalla horisontin taakse. Päästiin visioimaan miltä auringonlasku näyttää saunan lauteilta. Hienolta näyttää. Vielä toistaiseksi se on visiointia. Malttamatonta.




Vaasasta ajellessa pysähdyttiin Lapualla. Ei ollut pysähdys ihan minun ydinosaamisen keskiössä, vierailtiin Lapuan Kankureiden myymälässä. Sieltä kuulema kankaat mökille ja saunalle. Hyviltähän nuo näyttivät - sen mitä minä niistä(-kään) mitään ymmärsin.

foto (c) Lapuan Kankurit
Tontille päädyimme siis sopivasti auringonlaskun aikaan. Lapset taiteilivat tiensä saunarantaan ja ihastelivat rannan hiekkapohjaa. Olivathan he sen kylläkin jo nähneet, mutta ilmeisesti unohtaneet. Me vanhemmat taas ihastelimme aurinkoa. Heinäkuinen ilta näyttää siis tältä. Ei hassumpaa.  Kierrettiin vielä niemelle. Sen hienovarainen käyttö täytyy ratkaista sitten ajan kanssa.

Porakaivo siihen.

Kanaalit auki.

Louhitut kivet käytetään perustuksiin.
Kiertelimme tontilla ja katselimme louhinnan jälkiä. Melkoisesti kivimursketta. Louhinnasta tullut murske käytetään perustuksiin ja päälle ajetaan sitten hienompaa maa-ainesta. Varsinaisten perustuksien kimppuun päästään elokuun alkumetreillä - urakoitsija meinaa pitää pian lomaa. Jos tähdätään talopakettia lokakuun alkuun, niin aikaa on lomailla. Varattiin raivaukseen ja maansiirtotöihin sen verran reilusti aikaa ja aikatauluun vielä kuukauden aikataulujoustokin. Uskon että noita joustoja ei syödä kaikkia pois.



Kanaalit odottavat vielä vesijohtoja, sähköjohtoja, antennikaapelia ja viemäriputkia. Ne mennee maahan tällä viikolla/ensi viikon alussa ja sitten kanaalit umpeen. Tämän jälkeen sepelin ajoa. Salaojat ja sadevesikaivot. Saunan korkoa hiukan vielä ehkä nostettaneen niin saa vedet imeyttämöön ilman pumppaamista.

Tavaraa tontille on alkanut jo tulla. Jätevesisäiliö ja harmaiden vesien imeyttämö olivat tonttitien varressa odottamassa asennusta. Vedet vessasta johdetaan säiliöön ja muut vedet (suihku, astianpesukone, pyykinpesukone, pesualtaat) menee sitten taas imeytyskentälle. Tätä kirjoittaessa annoin ajo-ohjeita "harkkokuskille" joka lähti Lahdesta kohti Hanhiniemeä.

Jätevesisäiliön paikka.
 



Näyttää vahvasti siltä että aikataulu selkeytyy nyt kun louhinta on suoritettu ja sieltäkään ei yllätyksiä tullut. Voinen seuraavana täyttää dokumentin  hankintasopimuksen ehtojen poistumisesta ja toimittaa sen Kontiolle. Emme olleet vielä täysin lyöneet lukkoon pakettien toimitusaikatauluja - suojauduimme yllätyksiltä. Nyt voidaan lyödä lukkoon jo sitovampaa aikataulua (selviää iltapäivän puhelinpalaverissa vastaavan kanssa). 

Rakentamista vaille valmis.
= = = = =