sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Another Juhannus

Torstai. Iltapäivä. Ruuhka. Tietenkin. Juhannusta lähdettiin taas mökille viettämään. Aika moni muukin matkalla. Ei voitu lähteä aamulla ennen ruuhkia, eikä taas haluttu illalla myöhäänkään. Pakko siis mennä ruuhka-aikaan. Asennoiduttiin kuitenkin siten että ei ole kiire - otetaan liikenteeltä vastaan se mitä sieltä on tulossa. Yllättävän hyvin liikenne vetikin, noin Juhannusruuhkaksi. 

Jonkin verran oli taipaleella persoonapronominien yksikön ensimmäisen persoonan hyvin hallussaan pitäviä - nämä vain itseään ajattelevat vetivät aivan järjettömiä ohituksia ja kiilauksia ja tunkivat ahtaisiin väleihin. Sitten oli myös ylivarovaisia. Hyvät olosuhteet, selvää alinopeutta ja aina jarrutukset kameroiden kohdalla. Miksi? Miksi? Miksi?

Lapsista 2/4 oli mukana, 1/4 Vaasassa ja 1/4 vielä kotona. Vaimoista 0/1 mukana, 1/1 vielä perjantain töissä. Vaimo ja vanhin poika tulisivat Juhannusaattona noin 20:00-21:00. 

Pienten kanssa saavuttiin mökille. Sauna heti päälle. Veden lämpötilan tarkistus. Oli vain 14 asteista. Melkoisen kylmää. Suomen kesä. Pikkuhöpöstelin puuvajan katon parissa ja lisäilin puita saunaan. Pienet teki volttejaan trampoliinilla ja laukoivat salibandypalloa maaliin. Toivo suunnitteli majaa. Oli tehnyt jo kotona piirustuksia.

Sauna valmiina. Pienet lauteille. Itse perässä hetken päästä. Värjöteltiin hyisessä Kyyvedessä. Saunassa sulateltiin kohmettuneet raajat. Limua, olutta ja Bonaquaa.

Ekat Juhannuskuvat rannalla. Kyyvesi.

Aktiviteetteja lapsille

Aktiviteetteja lapsille.

Perjantai. Aamupalateltiin. Pienet aktiviteettiensa parissa. Minäkin. Purin roskalavoista kattolautoja puuvajalle. Alkaa olla huopaa vaille valmis. Tytöllä särkee päätä. Huono olo. Aloittaa oksentelun. Hoivaan tyttöä, teen puuvajan kattoa ja jeesaan poikaa majansa kanssa. Paljoa ei poikaa tarvitse jeesata. Kantamisessa vähän sekä myös sahaamisessa. Muuten touhuaa itsekseen. Mukava katsoa. Pirteä poika. 

Poika saa myös sytyttää saunan. Onnistuukin. Hyvä opetella hiukan tapoja. Oppia. Mökkielämää. Nauttia.

Roskalavojen laudoista kattoa.

Poika tekee majaa. Itse suunniteltu.

Pojan maja vielä vaiheessa.

Perheestä on nyt kasassa 5/6 kun 2/6 saapuu paikalle. Samoihin aikoihin tyttökin piristyy. Oksensi kaikkiaan neljä kertaa. Sai nukuttua onneksi. Särkykin poissa. Kävin noin 100 kertaa katsomassa ikkunasta kuinka voi. Kiva nähdä hymy kasvoillaan. 

Sauna valmiina. Rouvan kanssa Juhannusjuoman korkkaus. Bollinger kuohuu lasiin. Kuplat katoavat parempiin suihin. Saunotaan. Tarinoidaan. Uidaan. Vesikin on hiukan lämmennyt. Pystyy olemaan jo pidempään, lämpötila noin 16 astetta. 

Saunan jälkeen karataan niemeen. Nuorin poika laittaa puhelimeen herätyksen. Herätys klo 02:00. NHL draft 2017. Ei heränny. Minä katsoin hiukan ensimmäistä kierrosta. Niemessä. 

Niemi on paras paikka. Siellä Kyyvesi tarjoaa parastaan. Hemmottelee vierastaan. Niemi on jylhä - lappimainen. Ollaan aivan niemen kärjessä. Nähdään länteen, pohjoiseen ja itään. Aurinko taiteilee värejä taivaalle. Niiden tallentamisessa kamera ei aina ole yhtä taitava. Tai kuvaaja. 

Juhannusyössä kuikka on hereillä. Samoin rantasipi ja joutsenet. Käki. Myös kaukaiset naapurit. Järven yli kantautuu Juhannusjuhlien ääniä. Musiikkia. Laulua. Korotettua ääntä. Ei haittaa yhtään. Kiva välillä kuunnella hiukan elämisenkin ääniä. 




Maisema saunan edestä. Photo (c) nuorin tyttömme.

Lauantaina pikkupuuhastelu jatkuu. Mukavaa. Poika rakentelee. Tyttö ja rouva kasailee tuoleja. Vanhimman pojan kanssa tehdään puutöitä. Poika sahailee, minä halkomestarina ja kasailen pinoa.

Tällaiset päivät ovat täydellisiä. Pientä puuhastelua ilman stressiä. Ilman aikatauluja. Ilman (suurta) pakkoa. Jos ei jaksa niin ei jaksa. Mukava kun kaikki kuitenkin tekivät jotakin. Ollaan yhdessä. Loppujen lopuksi arjessa ehditään olemaan yhdessä hyvin vähän. 


Tuolia kasataan.

Toinen tuoli valmiina.
Poika sahailee.

Poika sahailee.
Pojat livahti boksiin tauolle.
Sunnuntaina kotiin. Tyttö pitää viedä lentokentälle. Jalkapallojoukkueensa lähtee Espanjaan. Turnaukseen. Barceloonan lähelle Salou'hun. Pelejä ainakin norjalaisia ja islantilaisia joukkueita vastaan. Noin viikon reissu. Hellettä. Kotimaassa ei niinkään. 

Ensi viikolla ehkä jokunen etäpäivä mökillä. Parasta. 

Perfecto.

= = = = =