maanantai 22. heinäkuuta 2019

Vilinää tontilla

Alkuun lyhyt tilannestatus niin saan syyn kirjoittaa blogia. Mökkipihan toteutussunnitelman pitäisi ilmestyä meille tällä viikolla. Lauantaina tontilla kierrettiin jo potentiaalisten tekijöiden kanssa. Unelma siis vielä hengissä. Unelma olisi saada valmiiksi tänä syksynä. Lokakuun alussa. Hääpäiväksi. 20v. Lisäksi mulla on sellainen lapsellinen haave että jouluaattona aamusaunasta voisi pulahtaa altaaseen joulujuoman kanssa. Tyyni sää. Pikkupakkanen. Lumihiutaleet leijailee alas hiljalleen asettuen hankeen omille paikoilleen kuin luonnon omassa tetriksessä. Tästä unelmoin. Enää puuttuu vaan kaikki. Niin lähellä ollaan.

Sitten taas aiheen vierestä. Viikonlopuksi tultiin taas hellesäiden motivoimina mökille. Viime kesänä löllittiin suojaisessa lahukassa vesitramppiksen päällä. Paistateltiin päivää. Käristettiin nahkaa. Niin tehtiin taas. Heti kun säät sen sallivat.

Siinä kölliessämme vesitramppiksella seurasimme lumpeen lehden alla lekottelevaa haukea (noin 30 cm). Olimme otettuja uusista seuralaista - joutsenista. Joutsenia toki näkynyt useastikin, mutta tänä kesänä ne ovat uskaltautuneet meidänkin rantaan. Ohi lipuessaan eivät meistä häiriintyneet lainkaan, kai se iso koko tuo itsevarmuutta. Isokoskelo opetti poikasiaan sukeltamaan ja aika ajoin komensi sinne-tänne sinkoilevan jälkikasvunsa jonoon peräänsä ja taas matka jatkui toisille ruoka-apajille. Käkikin istuskeli keskellä keskioksaa aivan rannan tuntumassa olevassa männyssä. Kaukana huuteli kurki. Jossain meni moottorivene. Oikein mukava järvinen äänimaisema.




Mun mökkeilyyn kuuluu skippailu. Skippasin harmaiden vesien biopuhdistajan tyhjennyksen ja putsauksen. Eipä napannut tällä säällä. Ehkä ensi viikonloppuna nappaa. Olisi hyvä ainakin. Kai mä sen teen. Ehkä. Tällä säällä, jota on odottanut pitkään, ei vaan oikein huvita tehdä mitään koska ei tällaisia helteitä kovinkaan montaa päivää Suomessa ole. Reikätaskulla ei myöskään ole varaa lähteä etelään joten näistä hellepäivistä pitää nauttia viimeisen päälle sitten edes mökillä.

Ruuanlaittoa en skippaillut. Rouvalle tein aamupalat ja muut päivän ruuat lautaselle valmiiksi. Kuten todettua, mökillä kokkailu on todella paljon mielekkäämpää kuin kotona jossa arjen aikataulupaineet lyö stressilekalla niskaan. 

Aamupaloista on suosikiksi noussut hedelmä+marjarahka jota on kevyesti höystetty pellavansiemenöljyllä ja -rouheella sekä hiukan hunajalla. Myös pannulla paistetut Realit on todella hyviä - päälle sulamaan maasdam-juustoa ja sit guacamolea, pekonia ja kananmunaa. Oikein hyvää oli myös savulohimunakaswrapit jonne väliin tein lisukkeeksi herneistä ja yrttituorejuustosta paksun levitteen.

Taustalla rouvan lemppari.

Savulohimunakaswrap.

Rummon kaverina uunissa kypsytetty kanavuoka pestolla ja oliiveilla.

Jos mökkikokki yritti tarjoilla alkeellisilla kokkaustaidoillaan parastaan, niin Kyyvesi pisti paremmaksi. Kyyvesi kokkaili oikein kunnon auringolaskut. Tontille paistaa aurinko oikeista suunnista koko päivän. Auringosta pitävä löytää aurinkoisen paikan milloin vain. Samoin aina löytää myös viileän varjopaikan. Kuinka vain. Parhaat näkymät järvelle on ehdottomasti silloin kun aurinko on vaipumassa alas. Uitiin auringonlaskussa. Käytiin myös niemessä katsomassa auringonlaskua. 

Tätä kirjoittaessa meidän rantaan tuli 15 kuikkaa. Kiva katsella sisältä sohvalla istuen. Sisällä viileässä kun koko päivän ollu helteessä.


Uidaan auringon laskiessa.

Väsynyt vesitramppis.

Uimari.
Matkalla niemeen katsomaan auringonlaskua.

Näkymä niemestä toiseen niemeen.

Kuikat tuli rannalle.