maanantai 25. elokuuta 2014

Aika on kortilla

Oli tänään aikomuksena mennä rautakauppaan ostamaan raivaussaha sekä muita tarvikkeita, mutta jäi menemättä - en malttanut. Vein pojan Hyvinkäälle jalkapallomatseihin ja ensimmäisen ottelun jälkeen katsoin kelloa. En oikein ehtisi ennen seitsemää kaupalle, tai ehtisin mutta en ehtisi sitten rauhassa shoppailla. Siirtyi shoppailut tiistaille, tai keskiviikolle, tai torstaille...

Sinne jäin sitten katsomaan toisenkin matsin. Pitäisi opetella irtautumaan noista lasten harrastuksista - mutta ei malta. Viikkokalenterissa on tälle viikolle kolmelle lapselle viisitoista urheilutapahtumaa - jääkiekkokausi ei ole vielä alkanut. Kuskaamista riittää. Kaikkiin tapahtumiin ei tosin viedä lapsia, jotkut tapahtumat menee päällekäin ja joskus pitää lastenkin levätä. Vaimo käy kerran viikossa mammafutista pelaamassa ja minä käyn salilla 2-4 kertaa viikossa - ennen työpäivää. Herätys tuolloin yleensä noin 5:00 ja sen jälkeen ajo Nurmijärvelle (www.nurfy.fi) salille.

Niemen kärkeä.
Sormet syyhyäisivät mennä tulevana viikonloppuna risusavottaan, mutta työvälineet puuttuu vielä. Ajattelin ostaa omat tarvikkeet koska tarvitaan raivaussahaa joskus kotonakin ja aina silloin tällöin siis mökilläkin.

Arkkitehti on siis hakusessa. Arkkitehdiltä odotamme näkemystä kuinka tontin maisemaa hyödynnetään. Tontilta on loistavat näköalat länteen, pohjoiseen ja itään - ne maisemat pitää saada välittymään sisälle mökkiin ja terasseille. Terasseja tehdään varmasti paljon. Rakennuksiin lasipintaa. Kunnioitetaan luontoa ja arkkitehdin tulisi osata upottaa mökki ja sauna maisemaan sopivaksi. 

Toiveiden tynnyri on meillä ehtymätön - kaikkea ei saada mahtumaan budjettiin ja onkin osattava karsia. Arkkitehdin pitää kuuntelemisen lisäksi osata sanoa myös että "ei noin". 

Omaan arkkitehtiin, talotehtaiden arkkitehtien sijaan, päädyimme osaltaan siksi, että ei tarvitsisi istua 4-6 talotoimittajan kanssa palaveria ja käydä joka kerta samoja asioita läpi. Vaikka arkkitehdille joudutaan jonkun verran maksamaankin, niin uskomme tämän järjestelyn sopivan kiireiseen aikatauluumme parhaiten ja uskomme sen (arkkitehdin) myös, ainakin jonkun verran, maksavan itseään takaisin.

Omia hahmotuksia paperilautasen taakse.
Tavoitteena on, että syyskuun alussa olisi jo kartoitettu 5-10 arkkitehtitoimistoa paperille ja syyskuun aikana olisi tavattu ainakin pari arkkitehtiä. Saa nähdä. Suosituksia arkkitehdeista voi laittaa tulemaan 
mika (at) astikainen.net
= = =